Pallopaimennus

Onko agility ja toko jo nähty? Kaipaatko jotain uutta tekemistä koirasi kanssa? Haluatko yksinkertaisesti pitää hauskaa lemmikkisi kanssa? Tule tutustumaan Suvieran ainutlaatuisiin pallopaimennuskursseihin!

Pallopaimennus on rento ja mukava laji niin koiralle kuin omistajalle. Suomessa laji on melko uusi eikä harrastajamäärät ole vielä agilityyn verrattavissa. Siksi Suvieran kurssit ovatkin harvinaista herkkua, jota ei voi ohittaa.

Pallopaimennuksen idea on, että koira kuljettaa jumppapalloa omistajan ohjaamana. Koiran ohjaaja lähettää koiransa pallon taakse ja pyytää koiraa kuljettamaan pallon luokseen tai maaliin. Kekseliäimmät ovat opettaneet koiralleen erilaisia kuljetustehtäviä. Meilläkin on ohjelmassa erilaisia kuljetustehtäviä esim. ensin koira lähetetään kiertämään kartio ja sen jälkeen lähetetään hakemaan palloa tai koira ottaa pallon haltuunsa ja käskystä vaihtaa sen toiseen palloon jonka kuljettaa ohjaajan luokse. 

Vaativinta pallopaimennuksessa koiralle on saada pallo hallintaan ja ohjata palloa kulkemaan koiran haluamaan suuntaan. Koira ei saa purra palloa, vaan sen täytyy työntää päänsä, kuononsa tai rintansa avulla sitä eteenpäin. Lajin sisään on helppo päästä, sillä sitä voi harrastaa oikeastaan missä tahansa! Ainoa, mitä se tarvitsee, on läntti avonaista ja tasaista kenttää tai nurmikkoa. Pieni koira voi pallopaimentaa jopa kotona sisätiloissa. Tönimään palloa koira oppii todella nopeasti, mutta kuljettaminen vaatiikin jo hiukan enemmän.

Pallopaimennus ei vaadi kuin yhden välinehankinnan, eli jumppapallon. Pallojen määrää voi lisätä samaan tahtiin, kun koiran ja ohjaajan taidot karttuvat.

Suvieran pallopaimennusryhmä

Suvieran oma pallopaimennusryhmä on kehittänyt pallopaimennusta uudelle tasolle. Ryhmäläisistä oli tylsää palloilla aina vain yksi koirakko kerrallaan. Siirryimmekin palloilemaan kaikki yhtä aikaa!

Tapaamisten aikana suunnitellaan erilaisia kuvioita, joita sitten harjoitellaan. Taitojaan on mahdollista päästä esittelemään erilaisiin näytöksiin. Suvieran ryhmä on ollut todella haluttu esiintyjä erilaisissa tilaisuuksissa! Koiramessut Helsingissä on ollut Suviera-palloryhmän ohjelmassa useamman vuoden.

Pallopaimennusesitykset ovat viihdyttäviä ja yleisöystävällisiä. Niissä todellakin sattuu ja tapahtuu! Positiivinen asenne on kuitenkin kaikki kaikessa ja pääasia on, että kaikilla on hauskaa.

Jos kiinnostuit pallopaimennuksesta, ota yhteyttä ja tule mukaan seuraavaan alkavaan ryhmään!

PALLOPAIMENNUKSEN SEURAAVA  ALKEISKURSSI ALKAA HETI KUN KURSSILLE ILMOITTAUTUNUT RIITTÄVÄ MÄÄRÄ OSALLISTUJIA!

Kurssi alkaa kun vähintään neljä osallistujaa.  Ota pikaisesti yhteyttä, jos palloilu kiinnostaa!

Alla kuvia ja videoita Suvieran pallopaimennusryhmän palloiluista.

 

Kuvat Purtsista kuvannut Onnidog17-tapahtumassa Sporttirakki

Alla linkki Suviera pallopaimennusryhmän näytösvideoon vuoden 2016 koiramessuilta Helsingistä

https://www.youtube.com/watch?v=72IE6f41hKA

 

Purtsin kuvannut Jere Pätäri

Erämessut 7.6 (1) Erämessut 7.6 (45) Erämessut 7.6 (18) Erämessut 7.6 (24)  Torsti ja Siri ovat innokkaita pallopaimentajia! Kuvaaja: Tero Kuparinen

 

Korian Erämessut 2017. Videolla esiintyvät: Suvi ja Purtsi, Jere ja Rauha, Mirka ja Welmu, Helena ja Luca, Veera ja CC, Maarit ja Lilo. Kuvauksesta huolehtineet Helena ja Jere. Editoinut Jere.

Eläköön koirat! -tapahtuma Olympiastadionilla elokuussa 2015.

Pallopaimennusnäytös Onnidog-tapahtumassa 2014.

Match show elokuussa 2014.

Osa 1. Valkealan match show huhtikuussa 2014.

Osa 2.

Vanhempia videoita nähtävissä linkeistä:

KSSK:n pikkujoulut 2013.

http://www.youtube.com/watch?v=hXMAOzUeFQw&feature=youtu.be

Match show Mareena-areenalla Valkealassa marraskuussa 2013.

http://www.youtube.com/watch?v=Zqw76j1tRJo&feature=youtu.be

Torsti-staffin pallopaimennusnäytös Korian erämessuilla 2013.

http://www.youtube.com/watch?v=r42EX-XjR6Q&feature=youtu.be

Torsti 2012.

http://www.youtube.com/watch?v=mSrQGl5M2X4

Kaapo 2012.

http://www.youtube.com/watch?v=j75HspaicAw&NR=1&feature=endscreen

Siri ja Maarit 2012

http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&NR=1&v=ovUlEsc4mZQ